perjantai 29. toukokuuta 2009

Raikkaat raparperi-leivokset



Näihin törmäsin kanelitytön blogissa, ohje on Kodin Kuvalehden. Ohje oli vähän epämääränen ainakin mulle. Siinä ei kerrottu että vanilijavaahto tulee "kevyesti vaahdottaa", eli lorottelin suoraan purkista. Raparperi kiisselin tein ihan ensimmäiseksi ettei sitä jäähdytellessä taikinan käy hullusti.. Eli opputulos ei kai ole ihan sitä mitä pitäs, mutta erinomaista kyllä todellakin! Tsäpinää oli oikean kokoisen pellinkin kanssa. Taiteilin leivinpaperin oikean kokoiseksi ja tuin foliolla, muttei se silti kovin hyvin pitäny. Piirakka on aika korkea.


Ainekset:


 


noin 20 palaa



Taikina


175 g voita tai margariinia
1½ dl sokeria
1 keltuainen
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
1 valkuainen



Raparperitäyte


500 g raparperia
1 dl sokeria
½ dl vettä
1 rkl perunajauhoja



Rahkatäyte
500 g rahkaa
1 prk (2½ dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria
1½ dl sokeria
¾ dl ohrakasta


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muut aineet paitsi valkuainen. Sekoita murumaiseksi taikinaksi. Ota reilu kolmannes taikinasta erilleen. Sekoita suurempaan taikinamäärään valkuainen.


Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratun vuoan (noin 25x30 senttiä) pohjalle.


Paloittele raparperi. Keitä paloja sokerin ja veden kanssa 5–10 minuuttia. Sekoita perunajauhot noin desilitraan kylmää vettä. Kaada seos ohuena nauhana raparperien sekaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos on sakeaa. Jäähdytä hyvin.


Levitä raparperiseos vuokaan taikinapohjan päälle.


Sekoita rahkatäyteen aineet ja levitä se varovasti raparperin päälle. Murustele pinnalle loppu taikina.


Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 1 tunti 15 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa pieniksi leivospaloiksi.



 

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Hah, en se ollut minä! ( Suklaaleivoksia )


Se, joka tietokoneen laitto pelittämään Cool Joku pieni Puuha Pete joka asuu Miehekkään sisällä, Se se oli!


Eli taas on käytössä (pitkästä aikaa) omat kuvat jne.. Hetipä nakkaanki teitä yhellä Hymy



Nämä on suklaaleivospaloja (kuva vähän surkia) joita tein joskus aikasemmin. Päälle keittelin seuraavan kuorrutteen (jota en malttanut jähyttää...)


1/2 dl kermaa


100g valkoista suklaata


Kerma lämmitetään kattilassa, suklaa pilkotaan kaveriksi ja hämmennellään siinä varovasti ettei pala pohjaan, kunnes seos on suht paksua. Annetaan (jos maltetaan) jähtyä jääkaapissa hyvän tovin (vaikka useamman tunnin) ja leväytetään piirakan päälle! NAM!



P.S EN ehtinyt neuloa Silmänisku


Niin ja juu, kostutin maidolla leivospaloja jotka otin siis pakasteesta!

Aika neuloa??


Joskohan nyt löytyis aikaa tehdä huppari valmiiksi ja aloittaa suunnitellut. Koulu (iltalukio) on loppu ja poikien kerhot on loppu. Aikaa siis tosiaanki on.. Tai ainaki pitäs.


Toki tarttee leipoa juhliin jos toisiinki, mutta nyt on oma tietokone jumissa ja pienen pienellä miniläppärillä yritän selvityä päivän tai kaksi. Kovin lepposta tämä ei ole niin jospa sitä aikaa bloggailulta jäisi käsitöillä ja nokan kärventämiseen (auringonottoon) :D:D


Itseasiassa toinen hupparin hiha on jo alotettu, kerä vaan loppu kesken ;D



HeRRRRRkullisin terveisin, muutamaksi päiväksi, Pampula


 


P.S. Ei mua palele, vaan onhan se joskus saatava huppariki valmiiksi. Kyllähän kesälläki VOI tarvita villahupparia!??

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Tatu ja Patu-kakku


Ullan kirjasta suoraan (tunnollisesti!!) luettu ohjeet, täyte toisesta kakkuohjeesta.



Kakkupohja onnistui taas aivan erinomaisesti, tipautin taas maaha, eikä lasahtanut yhtään :D Alan taas pikkuhiljaa uskoa kakun säikäytykseen!



Koristeet on marsipaania sekä sokerikuorrutetta joita värjäilin pastaväreillä. Kuorrute "ammeessa/altaassa" on sokerikuorrutetta jonka onnistuin kaulimaan liian ohueksi toisin kuin kauluspaitakakussa jossa kuorrutetta tais olla liian paksulti. Laatat piirsin elintarvike tussilla.


Oudon näköinen väkerrys kuvakoosteen vasemmassa reunassa (ja tietenki valmiin kakun päällä) esittää hanaa :D


6 munan kakkupohja, päällimmäisesta leikkasin ympyrän keskeltä pois ennen kuorruttamista että pojat pääsee uiskentelemaan,


kostutus sitruunamehulla,


täyte banaanisosetta ja appelsiinituorejuustoa+kermaa.


 

lauantai 23. toukokuuta 2009

Juustosarvet


Näihin tuli vähän sekaan ruisjauhoja sen vuoksi että vehnäsellaiset loppuivat kesken :D Hyviä kuitenkin. Kun kaulimisessa käyttää apuna vehnäjauhoja niin sarvet ovat vaaleampia ja nätimpiä!


4 dl vehnäjauhoja


2dl juustoraastetta


2tl leivinjauhetta


ripaus suolaa


50g margariinia


1prk kermaviiliä


Täyte


1/2munaa


1 1/2dl juustoraastetta


1tl provencen yrttiseosta


Päälle


1/2 muna


seesaminsiemeniä tai juustoraastetta


 


Sekoita kuivat aineet ja pehmeä rasva. Lisää kermaviili ja sekoita tasaiseksi. Juusto kannattaa raastaa mahdollisimman hienoksi ettei sarvista tule tälläisiä (ellei sitte halua!). Nosta taikina jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.


Riko munan rakenne ja jaa kahtia. Toinen osa tulee sarvien voiteluun ja toinen täytteeseen. Sekoita juustoraaste puolikkaaseen munaan ja mausta yrttiseoksella.


Jaa taikina kahtia, kauli molemmat taikinat halk.n.30cm pyöreiksi levyiksi. Jaa veitsellä kahdeksaan osaan kumpikin ympyrä. Jaa jokaisen taikinakolmion leveään päähän täytettä ja kääri rullalle.


Nosta pellille ja käännä sarveksi. Voitele munalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta tai seesaminsiemeniä.


Paista sarvet 225 asteessa uunin keskiritilätasolla n.12 min.


 

perjantai 22. toukokuuta 2009

Minttukrokanttisuklaa-piirakka


Tämä piirakka syntyi omien mielihalujen mukaan.  Nämä on kyllä Aivan vaarallisen hyviä! Pellillisestä ei kannata kovin isoja paloja leikata koska ovat aika tujua tavaraa. Ite leikkasin 6*6 palaa.



Pohja


4 munaa


2dl sokeria


2dl vehnäajuhoja


1dl tummaa kaakaojauhetta


2tl leivinjauhetta


2tl vanilijasokeria


1/2tl suolaa


200g margariinia


100g minttukrokanttisuklaata (marabou)


Kostutus


1/2 dl maitoa


Kuorrute


1dl kermaa


200g minttukrokanttisuklaata


Pinnalle


30g minttukrokanttisuklaata


 


Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen sulatetun ja jähtyneen margariinin kanssa. Lisää lopuksi rouhittu suklaa.


Levitä uunipellille ja Paista 200 asteessa uunin keskiritilätasolla 15-20 min. Jähdytä.


Kostuta pullasudin avulla piirakka ja anna imeytyä hetken ajan.


Valmista kuorrute lämmittämällä kattilassa kerma ja pilko sinne huoneenlämmössä olleet suklaat.


Lämmittele lämpimällä hellalla kunnes tarpeeksi paksua kiisseliä. Anna jähtyä, kuorrute paksuuntuu vielä jähtyessään.


Levitä kuorrute piirakan päälle ja rouhi suklaata vielä päälle. Paljoa ei tarvi.


keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Muffinsseja


Pojilla oli kerhossa naamiaiset kerhovuoden päätteeksi. Omat eväät oli lupa ottaa mukaan, tämmöset tein pullaksi eväsrasiaan, leivän ja mehun kaveriksi. Arvatkaa mitkä olivat naamiaisasut!?



Samalla ohjeella kuin herkku muffinssitkin. Ranskankerman tilalla banaanijugurttia ja mehukin oli jotain muuta mehua. Ei yhtä hyviä.. Tulipahan sitte sotkettua noilla väreillä (tomusokerikuorrutetta) ja tehtyä erinäkösiä muffinsseja.



Sittarista löysin kivoja koristelutuubeja.



Tässä nämä sankarit vielä Hymy


maanantai 18. toukokuuta 2009

Tuulihattuja makealla ja suolasella täytteellä


Kahta eri mallia pursotin, toisiin suolanen täyte ja toisiin makea. Minä tein täytteen alla olevan ohjeen mukaan ja niitä jäi puolet ainakin! Eli kannattaa puolittaa täyte tai tehdä tuplana tuulihattuja!


Suolanen täyte: (aineet sekoitetaan keskenään)



  • 1prk ruohosipulituorejuustoa (rainbow)

  • 1dl flora vispiä vaahdotettuna

  • 1 sipuli hienona silppuna

  • 200g kinkkusuikaleita


Makea täyte:



  • 1,5 dl floravispiä vaahdotettuna

  • 3rkl vanilijakreemijauhetta (sekoitetaan kermavaahtoon)

  • mansikoita pieninä paloina



Tuulihatut: (25-30 kpl)


2dl vettä


100g rasvaa


1 1/2dl vehnäjauhoja


3 munaa


Kiehauta vesi ja rasva kattilassa, lisää vehnäjauhot ja sekoita puuhaarukalla niin ettäseos irtoaa kattilan reunoilta. Anna jähtyä muutama minuutti. Lisää jääkaappikylmät munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten.


Pursota pellille tai nostele lusikalla nokareita.


Paista 200asteessa uunin keskiritilätasolla n.20min. Anna jähtyä ja leikkaa terävällä veitsellä (minä leikkasin saksilla!) halki ja täytä, nosta hattu päälle.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Pannupitsa-kakku


Kun joukossa on useampi synttäreitä juhliva henkilö, ei pienessä asunnossa juhlia pidetä 1 juhla / hlö. Hyvä näin, saanpa värkätä kakkuja Cool 


Tämmösen tein Ullan kakkukirjasta.   Täyte liian makeaa, idea kiva.



Pohjana neljän munan kakku pohja. (halk. 22-24cm vuoassa)


Kakkupohjan paistosta sen verran että kun kakun ottaa uunista pois ja tipauttaa tasaiselle alustalle (lattialle) n.20-15cm korkeudelta, ei sen pitäisi lasahtaa. Kokeilin nyt pitkästä aikaa vanhaa kikkaa ja kakusta todella tuli täydellinen! Liekö tuon ansiota vai minkä!?



 


Välissä ohjeen mukaan:


15g voita


2dl tomusokeria


3 keltuaista


1rkl vanilijasokeria


1 sitruunan raastettu kuori


150g mansikkamarmeladia


Kostutus:


2dl mehua/limukkaa


Koristelu:


150g mansikkamarmeladia


250g valk.marsipaania


beigeä elintarvikeväriä


irtokarkkeja


50g valkosuklaata


 


Vatkaa täytteen voi ja tomusokeri notkeaksi, lisää keltuaiset, vanilijasokeri ja sitr.kuoriraaste ja vatkaa kuohkeaksi.


Leikkaa kakkupohja kahteen osaan ja kostuta alin 1dl mehua, levitä marmelaadi ja täyte. Nosta kansi päälle ja kostuta sekin. Anna vetäytyä pari tuntia. Levitä ohuesti marmeladia kakun pinnalle ja reunoille että marsipaani tarttuu siihen, säästä osa marmeladista "ketsupiksi" marsipaanin  päälle.


Värjää marsipaani taikinan väriseksi ja kauli 2mm paksuiseksi ympyräksi ja nosta kakun päälle. Leikkaa ylimääräiset ympäriltä pois. Levitä marmeladia kakun pinnalle ja koristele karkeilla ja lopuksi suklaarouheella (juustohöylällä levyn reunasta sai näppärästi "juustoraastetta").


Pitsaan en laittanut koko kakkua, halkasin kolmeen osaan ja jätin yhden kerroksen pois. Muuten ois ollu pitsaksi liian korkea =)



Tässä vielä kuva kakusta kokonaisena, Hönö kerta kyseli ;D

torstai 14. toukokuuta 2009

Herkulliset muffinssit


Kaupanhyllyltä joskus hyppäsi kärryyn masikkajugurtti-täytesuklaata.  Ajattelin että varmasti on hyvää. On nyt odotellu pari viikkoa tuolla kaapissa ja tänään päätiin siitä jotain tehä. -Muffinsseja siis :D


Ihan ei oikeuksiinsa päässy tässä tuo suklaa, ehkä joku hyydyke/juustokakku ois sopivampi!? Toinen reseptiä odotteleva tuote on ollu mulle kokonaan uus tuttavuus jugurtticashew-pähkinät. Aivan ylihyviä! Komas pussi joka vasta pääty taikinan sekaan...


No, alla kuitenki nyt ohje joka synty samalla ku taikinaa sekottelin. Ei tarvi konetta, ihan tavallisella vispilällä käsin saa sekoteltua.



3 munaa


2dl sokeria


1/2dl ranskankermaa


1dl sitruuna-limemehua


1dl sulatettua margariinia


3dl vehnäjauhoja


2rkl tummaa kaakaojauhetta


1/2tl suolaa


2tl leivinjauhetta


täytesuklaata


muutama jugurtticashewpähkinä


Kuorrute:


1/2 dl kuohukermaa


100g mansikkajugurtti-täytesuklaata


 


Sekoita munat ja sokeri, lisää ranskankerma, margariinisula ja mehu. Sekoita ja lisää kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi ja jaa muffiinivuokiin (n.14-16kpl), paina taikinaan suklaapala tai pähkinä (pähkinä parempaa ;D)


Paista 225asteessa uunin keskiritilätasolla n. 15-20min.


Keitä kermasta ja suklaapaloista sitkeä kuorute, anna vähän jähtyä ja jaa muffinien päälle. Koristele halutessasi suklaalla tms.


keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kinkku-kasvispiirakka (2kpl)



 


1pkt pakastettua voitaikinaa (lehtitaikinakin käy)


TÄYTE


2 porkkanaa


1 purjo


1pss (n.200g) keittokinkkua (kinkkusuikaleita /-kuutioita)


3dl keitettyä puuroriisiä


1tl provencen yrttiseosta


maustepippuria (myllystä muutama kierros, laitoin rouheena "vähän")


1prk smetanaa (ranskankermaa)


1tl aromisuolaa


VOITELUUN


munaa


PINNALLE


seesaminsiemeniä



  • Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi, huuhdo halkaistu purjo ja tee ohuita viipaleita. Pehmennä tilkassa öljyä 5min, välilä sekoittaen. Jähdytä.

  • Jos käytät keitokinkkua, kuutioi se ja sekoita kaikki täytteen aineet sekaisin.

  • Yhdessä voitaikina paketissa on levyjä 5kpl, 2 levyä menee pohjiin ja yhdestä tein nauhat päälle ja nuo lehti-koristeet.

  • Aseta kaksi levyä päällekkäin ja kauli suorakulmion muotaiseksi levyksi, 15*35cm. Suorista reunat veitsellä.

  • Tee toisesta levy parista samanlainen levy ja nosta pellille leivinpaperin päälle.

  • Levitä täyte pituussuunnassa levyn keskelle ja käännä reunat  päälle.

  • Voitele munalla

  • Tee jääneestä taikinalevystä pitkät nauhat (kauli taikina ja leikkaa veitsellä/taikinapyörällä nauhat) joilla "sidot" taikina reunat pysymään kiinni. (Halutessa koristele myös lehdillä tms. koristeilla)

  • Voitele myös nauhat ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.

  • Paista uunin alaritilätasolla 225 asteessan 25min.



Näissä kuvissa piirakat vielä vaiheessa...

tiistai 12. toukokuuta 2009

Pikkuleivät, keksit...



Näitä oon nyt kahteen kertaan tehnyt. Yleensähän tämä arkikokkailu on just helppoa koska aikaa ei kauhiasti ole ja lapset vaatiivat kans osansa :) Ohje on Ullan Unelman - Ullan uusimmasta kirjsta.


Puolikkaan taikinan olen kerralla tehnyt koska aikaa ei enempiin ole  juuri silloin ollut.


Taikina pursotetaan halutun malliseksi (8mm tähtitylla), paistetaan 225asteessa uunin keskiritilätasolla n.8min. Koristeluun voi käyttää omaa mielikuvitusta. Säästökuopasta ostin pussillisen noita pussinsulkijoita. Käteviä ettei taikina karkaa ja toimii vähän apunakin taikinan vääntämisessä pussista ulos :)


 



(9) 4,5dl vehnäjauhoja


(450g) 225g pehmeää margariinia


(2) 1 muna


(2) 1dl sokeria


 


Rasva ja vehnäjauho (!!) vatkataan ja sokeri ja muna vaahdotetaan joukkoon.


 


Siitä vain pursottelemaan! Noin helppo ohje. Tulee takuulla tehtyä uudemmankin kerran!


Suklaata spritsailen useimmiten lääkeruiskulla tai kertakäyttösellä pullopussilla (saa lastentarvike hyllyltä).


Pojille kerhoon tein näitä vähän ilosemman olosia versoita :D



 

maanantai 11. toukokuuta 2009

Suklaakakku äitienpäiväksi


Hesarin ohjeella taas. Muuten tein täysin ohjeen mukaan, mutta kuorrutukseen en lisännyt kermaa notkistamaan, tuntu tarpeeksi levittyvältä. Mutta se oliki toinen juttu se leikkaaminen! Kannattaa notistaa kermalla ettei kakku litisty leikatessa :D


Päälle laitoin marsipaanikukkia ja suklaakarkkeja (POLLY) jotka suihkautin kulta spraylla.



 


Pohja:


 


1 dl vehnäjauhoja


1/2 dl ohrakasta tai  perunajauhoja


1/2 dl tummaa kaakaojauhetta


1 tl leivinjauhetta


4 isoa munaa


1 1/2 dl sokeria


 


Täyte:


 


200 g (kevyt)tuorejuustoa


2 rkl tummaa kaakaojauhetta


1 dl sokeria


1 rkl vaniljasokeria


 


Kostutus:


 


1 1/2 dl tummaa, kylmää kahvia


 


Väliin:


 


2-3 dl puolukka- tai karpalohyytelöä


 


Kuorrutus:


 


100 g hyvin tummaa suklaata


100 g maitosuklaata


100 g kevyttuorejuustoa


1 rkl vaaleaa siirappia


1-2 rkl kevytkermaa


 


Koristeluun:


 


suklaakoristeita


 


1. Pane uuni kuumenemaan 175 asteiseksi. Voitele ja jauhota halkaisijaltaan 22-24 cm:n korkeareunainen kakkuvuoka.


2. Mittaa kuivat aineet astiaan ja sekoita keskenään.


3. Vaahdota sähkövatkaimella munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuivat aineet siivilän läpi kolmessa erässä nuolijalla sekoittaen. Kaada vuokaan. Kypsennä uunin alaosassa noin 30 minuuttia. Tarkkaile kypsymistä, kokeile kypsyyttä tikulla kakun keskeltä. Kumoa jäähtynyt pohja ja leikkaa kolmeen osaan.


4. Valmista täyte. Vatkaa kylmään tuorejuustoon muut ainekset.


5. Kokoa kakku tarjoiluastiaan. Suojaa astian reunat voipaperisuikaleilla. Kostuta alin kakkupohja., levitä päälle hyytelöä ja puolet täytteestä. Tee toinen samanlainen kerros. Paina päälle kolmas levy ja kostuta se kevyesti. Peitä kakku ja anna vetäytyä painon alla jääkaapissa muutama tunti.


6. Kuorruta kakku. Paloittele suklaat teräs- tai posliinikulhoon. Kuumenna muutama sentti vettä kiehuvaksi pienessä kattilassa. Ota kattila levyltä ja nosta kulho kattilan päälle. Kulho ei saa koskettaa vettä. Sekoita suklaata välillä, kunnes se on sulanut. Suklaan joukkoon ei saa päästä vettä.


7. Sekoita huoneenlämpöinen tuorejuusto, suklaa ja siirappi keskenään, notkista seosta tarvittaessa kermalla. Levitä kuorrutus leveällä lastalla kakun päälle ja reunoille.


8. Koristele kakku. Hanki halutessasi kakun koristeluun tarkoitettua kulta- tai pronssihohdetta, jota voit sivellä kakun koristeille.


 


sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Spiderman-kakku


Pohjana neljän munan suklaakakkupohja. Kostutusliemenä kola-aromilla maustettu vesi. Välissä vadelma hilloa ja vanilijakreemijauheella ja samalla kola-aromilla terästetty kerma. Pursotukset "kreemikermaa". Päällä valmis siirto kakkukuva.



Tässä vielä ohje tuohon neljänmunan suklaakakkupohjaan.


 4 isoa munaa


1 1/2 dl sokeria


1 dl vehnäjauhoja


1/2 dl  perunajauhoja


1/2 dl tummaa kaakaojauhetta


1 tl leivinjauhetta


 


Sokeri ja munat vaahdotetaan, muut lisätään varovasti sekoittaen. Paistaminen 175 astetta, uunin alaritilätaso ja n.30min.


 

Helpot pätkismuffinssit



Hellapoliisin sivuilta löysin ohjeen, alkuperä vielä kauempana. Koristelin näitä vielä teemaan sopiviksi, kakkosen 5v synttäreille :) Nyt meillä sitte onki reilun kuukauden ajan kaksi 5-vuotiasta!! Nauru


Pätkismuffinit

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
2 munaa
100 g margariinia sulatettuna
1 pss Pätkispaloja


Sekoita kuivat aineet, lisää maito, munat ja rasva ja sekoita hyvin. Pilko suklaa hieman pienempiin paloihin ja sekoita taikinaan. Nostele lusikalla muffinivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.




lauantai 9. toukokuuta 2009

Rieskarullat


Näistä en hoksannut ottaa kuvaa valmiina. Mutta voisin vannoa näiden olevan ainakin joidenkin mieleen ;D


Valmistustapa samanlainen kuin esim. kääretortussa ja tonnikalahyrrissä.



Tein 4kpl rieskalle seuraavan täytteen:


1prk tuorejuustoa (paprika)


1 maustekurkku kuutioina


1 sipuli pienenä silppuna


1pss kinkkusuikaleita (n.250g)


 


Levitä täyte rieskalle ja kääri rullalle. Rullan voi leikata heti n.3cm paloiksi ja pistää läpi cocktail-tikun tai (niinkuin minä tein) kääri kelmuun ja pitää yön jääkaapissa. Ennen tarjoilua leikkaa 3cm paloiksi ja asettelee tarjoiluastiaan leikkauspinta ylöspäin. Pysyy rullalla ilman tikkua!

Marmorikakku


Monen muunkin reseptin tavoin tämä ohje on Kaarina Roinisen Parhaat kotileivonnaiset -kirjasta. Kirjan olen joulupukilta saanut -97 =) Kirja on pullollaan mitä parhaimpia ohjeita, suosittelen!! Edelleen löydän uusia kokeilemisen arvoisia ohjeita tästä kirjasta.



Pohja


150g margariinia


1 1/2dl sokeria


2 munaa


3dl vehnäjauhoja


2tl leivinjauhetta


50g rouhittua minttusuklaata (laitoin fazerin mariannesuklaata)


2dl karkeaa päärynä- tai omenaraastetta


1/2dl maitoa


 


Kuorrutus


250g tomusokeria


2-3rkl sitruunamehua


koristelugeeliä kahta eri väriä


 


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja rouhittu suklaa keskenään ja lisää ne taikinaan maidon ja hedelmäraasteen kanssa. Sekoita vain sen verran että aineet tasoittuvat.


Paista tasapohjaisessa vuoassa (halk.20-22cm) uunin alatasolla 175 asteessa 55-60 min. Anna jähtyä ja valmista kuorrute. Kippasin kakun ympäri että kuorrute saa mahdollisimman tasaisen pohjan.


Sekoita tomusokerin joukkoon niin paljon sitruunamehua että saat paksun, mutta levittyvän seoksen. Levitä kakun pinnalle. Tee koristelugeelistä raitoja kakun pinnalle tasavälein. Vedä tikulla tms. raitojen poikki edestakaisia viivoja 2cm:n välein. Pidää tikku puhtaana (pyhkäsen paperiin joka viivan jälkeen) ettei kuorrute kerry tikun päähän ja tee rumaa jälkeä.


 

torstai 7. toukokuuta 2009

Omena-sitruunapalat


Hesarista ohje leikattu talteen 9.5.2002. Löytyi vanhasata vihosta johon on kerätty ja kirjoteltu hyviä (?) ohjeita.


Ohjeesta tulee pellillinen piirakkaa, siitä leikkaa haluttuja muotoja tai paloja. Päällinen on tosi vetistä ja tarkoituskin on että se laitetaan haalean piirakan päälle (ei täysin jäähtyneen), että pääsee imeytymään osittain piirakkapohjaan.



POHJA


200g margariinia


2dl sokeria


4 munaa


2 isoa omenaa ( =4dl karkeaa raastetta)


1 sitruunan mehu ( =1dl)


4dl vehnäjauhoja


2dl perunajauhoja


3tl leivinjauhetta


( 2tl sitruunankuoriraastetta )


KUORUTUS


3rkl juoksevaa margariinia


(käytin sulatettua koska en saanut juoksevaa kiinni ;D)


2dl tomusokeria


1/2dl sitruunamehua (laitoin keltasesta pullosta)


 


 


Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi, lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää omena raaste ja sitruunanmehu. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan, sekoita tasaiseksi, älä liikaa.


Paista pellillä 175 asteessa n.30 min.


Anna jähtyä hetken ja valmista kuorrute sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin. Levitä piirakan päälle, jähdytä ja paloittele.


 


Mahtais maistua hyvälle pehmeän vanilijajäätelöpallon kera Kieli ulkona


Toki maistu ilmankin ;D


 

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Munakasrulla


Aivan älyttömän hyvää suolasta! Arkeen ja juhlaan. Kaveriksi salaattia niin jaksaa taas vähän aikaa :D


Tämä tunnetaan myös tuulihatturullana! Täytteestä on olemassa paljon erilaisia versioita.


 



Pohja:


100g margariinia


1 1/2dl vehnäjauhoja


5dl maitoa


1/2tl leivinjauhetta


1/2tl suolaa


3 munaa


Täyte:


300g jauhelihaa


jauhelihamaustetta


1 sipuli


1rkl vehnäjauhoja


1prk ranskankermaa


1 suolakurkku


1/2 paprika


1/2tl suolaa


100g juustoa


1/2tl pippuriseosta


 


Kiehauta jauhot margariinissa. Lisää maito kattilaan koko ajan sekoittaen, kiehauta ja anna jäähtyä 10 min. Lisää leivinjauhe ja suola, lopuksi munat yksitellen vatkaten.


Paista pohja leivinpaperin päällä uunipelillä 250 asteessa 10-15 minuuttia. Kumoa valmis pohja  leivinpaperin päälle ja valmista täyte.


Ruskista jauheliha, mausta jauhelihamausteella ja lisää kuutioitu sipuli. Ripottele jauhot pannulle jauhelihan päälle ja sekoita ranskankerma sekaan. Kuutioi paprika ja suolakurkku, lisää pannulle ja mausta suolalla ja pippuriseoksella.


Hauduta 10 min ja lisää juusto (käytän tavallista arkijuustoa kuutioituna, voi laittaa myös aura- tms. juustoa!).


Levitä täyte munakaslevylle ja rullaa kääretortun tapaan rullaksi. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä. (Vähän lämpimänä ehkä parasta! ;D)


 

Hello Kitty-kakkuja


Lupa hempeillä vaaleanpunaisella kermalla... ;D


3-vuotiaan synttärikakut.


Hahmot on marsipaanille piirretty ja väritetty. Kukat marsipaania ja sokerikuorrutetta.


Välissä vadelmahillo+kerma ja appelsiinhillo+kerma. Kostutus sitruuna-limemehulla.


Kerman nykyään aina vahvistan vanilijakreemijauheella. Näin nytkin. Sekä väleihin tulevan että kakun päälle ja pursotuksiin. Maku on hyvä eikä lisää sokereita tarvi.



 


 

Macaronit


Täältä löysin ohjeen jolla onnistuin tekemään lähes aidon näköisiä macaroneja. Tekemäni macaronit olivat kai normaalia pienempiä koska niitä tuli lähemmäs neljäkymmentä.. Ovatko ne siis leivoksia vai pikkuleipiä???Cool



Macaron-leivokset (20kpl)

3 valkuaista
4dl tomusokeria
3dl (noin 150g) mantelijauhetta
haluamaasi elintarvikeväriä

Täyte



1/2dl kermaa
100g valkoista suklaata
elintarvikeväriä


1. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää tomusokeri vähitelle koko ajan vatkaten.
2. Sekoita manteliajauhe varovasti taikinaan. Värjää taikina elintarvikevärillä.
3. Nostele taikinasta 40 teelusikallisen kokoista nokaretta leivinpaperile uunipellille. Jätä leviämisvara.
4. Jätä leivokset huoneenlämpöön 30 minuutiksi. Paista sitten uunin keskitasolla 125 asteessa noin 15 minuuttia.
5. Irrottele leivoskuoret leivinpaperista terävällä veitsellä.
6. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja sulata suklaa kermaan. Värjää seos elintarvikevärillä.
7. Jäähdytä täyte jääkaapissa kylmäksi.
8. Lusikoi täytettä puolelle leivoskuorista. Nostele loput leivoskuoret täytteen päälle.



Hehhee, johan nyt tuossa ohjeessakin lukee (nyt sen vasta huomaan!!) että leivoksiahan nämä!! Minä siis tein pienehköjä pikkuleipiä näistä. Hyviä ovat!


 

Omenamuffinssit


Pikku Akan 3v-synttäreitä on juhlittu tämä päivä.


Omenamuffinssit ovat edelleen yhtä herkullisia kuin viimeksikin Nauru




 

lauantai 2. toukokuuta 2009

Munkkeja


On tehty ja syöty. Osa meni sokeroimattomana pakkasenn, joskus saa sitte vaikka mansikka-tomusokerilla kuorrutteella koristella.. Kieli ulkona


Tavallisesta pullataikinasta tein pyöreitä pullia ja kohotuksen jälkeen venytteliin keskelle reiän ja siitä pannuun..