lauantai 29. elokuuta 2009

Kylmä mustikkajuustokakku


Tämä oli hyvää! Käytin pensasmustikoita koska muita tuoreita ei ollut. Ehkä parempaa jos laittaa tavallista mustikkaa koska nuo pensasmustikat on aikas isoja!



Pohja:


250g täysjyväkeksejä


100g sulaa margariinia


Täyte:


1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori


3 munaa


1dl sokeria


500g maustamatonta tuorejuustoa


1/2tl vanilijasokeria


2dl mustikoita


 


Jauha keksit mahdollisimman hienoksi (helpottaa vuoan reunoille levitystä!!), sekoita mergariini sekaan. Vuoraa irtopohjavuoan (halk.24cm)  pohja leivinpaperilla ja levitä keksimuru vuokaan, puolitoista/kaksi senttiä reunoillekin!


Paista pohjaa 10min 175 asteessa uunin keskiritilätasolla. Jähdytä.


Vaahdota munat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Lisää sitruunan mehu ja kuoriraaste, tuorejuusto ja vanilijasokeri. Lisää mustikat sekaan varovasti etteivät ne survoudu!


Kaada täyte pohjalle ja pakasta väh.3 tuntia. Ota pakkasesta puolituntia ennen tarjoilua. Koristele mustikoilla.

perjantai 21. elokuuta 2009

Eläin pikkuleivät


Aika haurasta taikinaa, kovin isolla muotilla ei kannata kuvioita ottaa. Tosi sokeriselta tuntui raakana, mutta paistettuna todella hyvää!


Tehtiin lasten kans näillä IKEAn muoteilla, joku häntä ja jalka jäi pöydälle. Tietenki isompi lasta ois voinut helpottaa siirtelyä.



200g margariinia tai voita


4 dl vehnäjauhoja


1 keltuainen


1 1/2dl sokeria


Sekoita aineet keskenään kunnes kiinteää massaa. Anna seist jääkaapissa väh. 30min. Kauli levyksi ja ota muotilla pikkuleipiä. Paista 175 asteesa uunin keskiritilätasolla n.10min riippuen leipien paksuudesta.


 

maanantai 17. elokuuta 2009

Kaakaotoffeekeksit


Aivan huippuhyvä! Vetää reilusti vertoja jopa wilhelmiinoille! Tehdään samaan tapaan!



100g margariinia


1dl sokeria


1rkl siirappia


1rkl van.sokeria


2,5dl vehnäjauhoja


1/2dl kaakaojauheta


1tl leivinjauhetta


100g toffeesuklaata (DUMLE!!) rouheena


 


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää vanilijasokeri ja siirappi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet reippaasti ja lopuksi suklaarouhe. Vaivaa taikina nopeasti tasaiseksi.


Tee taikinasta jauhoa apuna käyttäen 4 pellille mahtuvaa, sormen paksuista tankoa. Paina haarukalla joko suorat tai vinot kuviot päälle.


Paista 175 asteessa uunin keskiritilätasolla 10-15min. Jos pikkuleivistä haluaa rapeita, voi paistoaikaa pidentää hiukan, ja jos tahtoo pehemeitä ja sitkeitä, on 10min lienen riittävä aika.


Leikkaa vielä lämpimistä tangoista 1 1/2cm-2cm viipaleita.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Täytekakku


Kolmen munan pohja, välissä aprikoosi- ja appelsiinihilloa ja kreemijauheela paksunnettu kerma (flora). Kostutus taas sitruunamehulla. Kukat päällä marsipania, kiekurat valkosuklaata.


lauantai 15. elokuuta 2009

Aprikoosisarvet



7dl vehnäjauhoja


1rkl leivinjauhetta


1dl sokeria


1tl vanilijasokeria


100g margariinia


1 muna


2dl maitoa


TÄYTE


aprikoosihilloa


 


Nypi kuivat aineet ja margariini. (Ite en jaksanu sotkia käsiä vaan ajelin sähkövatkaimella kunnes oli vähän ryynimäistä.) Lisää muna ja maito ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.


Kaada taikina pöydälle ja jaa kolmeen osaan. Leivo jokaisesta taikinasta ympyrän muotoinen levy (halk. n.30cm), jaa kahdeksaan osaan. Nosta pikkulusikallinen hilloa taikinakolmion leveämpään päähän ja kääri varovasti sarveksi.


Voitele munalla ja paista 225 asteessa uunin keskiritilätasolla 15min.


 


 

Pannupitsa


Tämän tein eilisillaksi, täytteet  jäi vähän köyhiksi, mutta näytti maistuvan ;D Täytettä laittakaa siis ihan mitä kaapista löytyy!



Pohja


2tl kuivahiivaa


2dl lämmintä vettä


1rkl ruokaöljyä


1tl suolaa


1tl sokeria


1/4tl leivinjauhetta


4-5dl vehnäjauhoja


 


Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää veteen, lisää öljy. Sekoita tasaiseksi kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Kohota 40min.



Täyte:


ketsuppia


Jauhelihaa


sipulia


4d juustoraastetta


 


Ruskista jauheliha ja mausta (jauhelihamauste, oregono...). Suikaloi sipuli ja raasta juusto.


Kaada noussut taikina pöydäälle ja kauli jauhoja apuna käyttäen parin sentin paksuinen levy, nosta vuokaan (halk. 28cm). Paista uunin keskiritilätasolla 250 asteessa n.15min.


Nosta vuoka uunista ja levitä päälle ketsuppia, jauheliha ja sipulit. Ripottele juustoraaste päälle ja paista vielä 5-10 min.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Täytekakku koululaisille


Unelmakakut-kirjasta idea kakun ulkonäköön.


Pohja on pellille paistettu 4 munan kakkupohja.


Jälki ei nyt ihan parasta, mutta idea selvis kaikille. Kaksi eskarin aloittavaa ja yksi tokaluokalle menvä saivat aloittaa kakun.



Välissä


-1prk floravispiä johon lisäsin pari rkl vanilijakreemijauhetta ja  kinuskikastike purkista 2/3.


-3 banaania soseutettuna ja 1rkl sirtuunamehua tummumisen estämiseksi.


Kostutus makeutetulla sitruunamehulla.


Kuorrute ja koristeet sokerikuorrutetta. Kuviot suklaasta ja sokrikuorrutetuubista.

maanantai 10. elokuuta 2009

Gluteeniton porkkanapiirakka


Aivan todella hyvää gluteenittomanakin Nauru Mulla teki jännän jutun uunissa tuo pohja, näyttää kun olisi kaksi kerrosta ERI taikinaa piirakassa. En tiä miksi painui pohjalle porkkanaraaste...


Tosin olin varma että koko piirakasta tulee pannukakku kun taikina oli "valmis", tuntui niiin löysältä että hirvitti! Mutta kaiken kaikkiaan onnistunut lopputulos!



 


Pohja:


4 munaa


3 1/2dl sokeria


5dl vaaleaa glut. jauhoseosta


2tl soodaa


2tl kanelia


2tl van.sokeria


200g margariinia sulana


6dl karkeaa porkkanaraastetta


Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, margariinisula ja lopuksi porkkanaraaste.


Paista uunin keskiritilätasolla 170 asteessa n.30min. Jähdytä.


 


Kuorrute:


200g sulatejuustoa


100g voita


250g tomusokeria


1tl van.sokeria


Vaahdota täytteen aineet keskenään hyvin ja levitä piirakan päälle.

Jauheliha-riisipasteijat


On ollu vähän hiljaista keittiössä nyt jonku aikaa. Miehekkäällä alkoi kesäloma niin jostain syystä ei ole tullut leivottua kovin paljoa. Kakut tein yksille synttäreille vaan eipä niistä kuvaa tullu otettua kun ei kamerassa ollut akkua, eikä ne järin nättejä ollutkaan...


Tulossa on kuitenki jotaki leipomuksia nyt ja muuta myöhemmin.. Cool Näihin pasteijoihin etin ohjeta kauan. Lähes kaikki netistä löytyvät pasteijat olivat tehty valmiiseen voi- tai lehtitaikinaan. Tässä kuitenki alusta loppuun asti itsetehtyjä pasteijoita.



 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


Hyviä, tuoreena parhaimmillaan!


250g rahkaa


250g margariinia


2tl leivinjauhetta


4dl vehnäjauhoja


Sekoita pehmeä margariini, jauhot ja leivinjauhe kiinteäksi möykyksi , lisää rahka ja sekoita tasaiseksi massaksi. Jähmetä jääkaapissa sen ajan että valmistat täytteen.


Ite laittoin täytteeseen keitettyä riisiä, jauhelihaa ja suolakurkkua. Siihen voi laittaa ihan mitä kaapista löytyy, juustonkannikka paloina, sipulia, tonnikalaa, tomaattia...


Taputtele taikinasta pieni pala kerrallaan litteäksi ympyräksi (TEEMA-muki oli minulla muottina), levitä täytettä keskelle ja painele puolikuun muotoiseksi. Taikinan voi myös kaulita isoksi levyksi ja siittä painella muotilla ympyröitä, se vaan on kova tarttumaan tuo taikina!! Jauhoja tarvii kyllä tuohon taputteluunkin varata!


Voitele pasteijat keltuaisella.


Paista uunin keskiritilätasolla 225 asteessa 10-15min.