maanantai 19. joulukuuta 2011

Paraisten piparit


 


Viime vuoden tapaan tehtiin tossut, jotka saa syödä aattoaamuna. Piparkakkutaikina on mulla yleensä paraisten taikinan ohjeella tehty. On siis hyväksi todettu ja tykätty. Tästä taikinasta tulee n.200 piparia, riippuu minkä vahvusia tykkää tehdä. Tai siis syödä!


 


3dl siirappia


5dl sokeria (4 riittää ihan hyvin!)


500g voita


n.4rkl piparkakkumaustetta


 


4 munaa


1tl suolaa


6tl soodaa


n.17dl vehnäjauhoja


 


Siirappi, voi, sokeri ja mausteet kiehautetaan kattilassa, annetaan jähtyä.


Sekaan vatkataan munat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.


Taikina jää aika löysäksi, mutta senpä vuoksi se nostetaankin mielellään yön ajaksi


jääkaappiin. n.9h. Eikä mene pilalle vaikka oliski muutaman päivän jääkaapissa.


Taikinasta kaulitaan vähä kerrallaan levyjä, josta muotilla napsitaan pellille kauneimmat ja


paistetaan uunin keskiritilätasolla 175 asteessa n.5min.


Paistaessa kannattaa olla tarkkana, palavat helposti!


 


Joidenkin mielestä piparkakkutaloon tulee tehdä eri taikina, mutta meillä on tehty tästä


samasta taikinasta piparit, mökit ja tossut.


 

perjantai 16. joulukuuta 2011

Joulukuun SLY



Ihana paketti tuli postilaatikkoon. Päiväunilta kun heräsin ottamaan postin vastaan,



ei sen vertaa leikannu, että olisin kuvanut myös ihanan paketin, jossa lähetys saapui! Aivan huippu ihana!





Mukana paketissa oli monen monta hienoa juttua!



Tänään jo testasinkin tuota pikkuleipömuottia, jolla saa 34 pikkuleipää yhdellä painalluksella!!



Pipari postaus tulossa siis myös! :)



Kaksi vihkosta ihania reseptejä, muutama tulostettu liuska, pursotinsetti, kanelitankoja, kahviliinoja, 



vihreää pastaväriä ja sokerikoristeita. Näistä loihtii jos jonkinmoista :)



Kiitos taas SLY:ni!!!


Hurmaavan hapan..


Siis hurmaavan hapan. Miten ihanasti sanottu. Kyseessä kuitenkin "puolukkapiiras". Ei ihminen.

Kyseenalainen nimi kyseiselle leipomukselle. Päättäkää ite, onko piiras vai mikä.



Pohja

250g digestive-keksejä

100g sulatettua voita (jos voi on päässyt kaupasta loppumaan, käy margariinikin tähän!)

2tl piparkakkumaustetta



Täyte

3 kananmunaa

0,5dl sokeria

200g tuorejuustoa (maustamatonta)

2dl creme fraichea

2tl vanilijasokeria

1dl puolukkasurvosta



Hyytelö

1 liivatelehti

1dl puolukkamehutiivistettä

3/4dl puolukkasurvosta



Murskaa keksit joko tehosekottimessa tai kaulimalla vahvaan pussiin laitetut keksit. Sekoita murut voisulaan ja mausta piparkakkumausteella. Painele irtopohjavuoan (24-24cm halk) pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin kovettumaan hetkeksi (0,5h). Pysyy paremmin kuosissaan paistamisen ajan.

Vaahdota täytteen sokeri ja munat. Lisää loput ainekset. Kaada pohjan päälle ja paista 175 asteisessa uunissa keskiritilätasolla n.35min. Täyte jää hieman löysäksi keskeltä, mutta jäähtyessään kiinteytyy (ja laskeutuu!). Jäähdytä kunnolla.

Liota liivatelehteä 5min. Liota se kuumaan, kiehautettuun puolukkamehuun. Nosta seos jääkaappiin kunnes sen koostumus sopii kakun päälle levitettäväksi.

Levitä kakun päälle ohuesti puolukkahilloa (survosta!?) ja sivele sen päälle hyytelö. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.



Minä en onnistunut saamaan hyytelöstä hyytelöä, joten lopuksi otin ja keitin kiisseliksi puolukkanesteen survoksineen. Tykkäsin.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Voittajat selvillä!


 Random.org nappasi voitot näin:



 


LAITAN S-POSTIA VOITTAJILLE, KIITOS KAIKILLE JOTKA OSALLISTUITTE!! 


 



TÄMMÖNEN MUFFINSSIEN KORISTELUSETTI LÄHTI YLLÄRINÄ LOTALLE :)

Arvonta-aika loppu!


 Arvontaan osallistuminen loppuu nyt. Laitan random.org:n käyntiin kohta :)


tiistai 6. joulukuuta 2011

Valkoista ruusua joillekki pukkaa...


 


"Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari


on päättänyt myöntää 6.12.2011 ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit... "


 


Yksi ilta ja seuraava aamu. Pikapikakakku.


Ruusuista tein vain yhen, kondiittori-sisko muut. Iskälle ♥


 


 


Ja kun itse Vaatimattoman jälkeläinen oon, niin ei tästä tämän enempää.


Vaikka sydän onkin tulvillaan jos jonkinmoista tunnetta.

torstai 1. joulukuuta 2011

Banaanipiirakka


Joulukuu ja lumeton maa. Ei paljo naurata.



Yhteishyvästä repäsin tämän ohjeen talteen. Mukavaa vaihtelua perinteiselle suklaapiirakalle.


Ohjeessa luvattiin 12palaa (25*35cm vuoasta), mutta minä palottelin totuttuun tapaan 6*6 palaa.


Eli pellillisen saa tätä piirakkaa seuraavalla ohjeella.


 


200g voita


2dl sokeria


3 munaa


4dl vehnäjauhoja


1dl kauraleseitä (laitoin -hiutaleita)


2,5t tl leivinjauhetta


2tl kanelia


1tl jauh. pomeranssin kuorta


3 banaania soseutettuna


1dl kermaa (laitoin tankkimaitoa)


 


päälle:


sokerikuorutetta


 


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, banaanisose ja kerma.


Levitä pellille ja paista uunin keskiritilätasolla 175 asteessa n.35min. Paloittele jäähtyneenä. Levitä sokerikuorutetta


täysin jäähtyneen piirakan päälle.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Ristiäiskakun tennarit



Sokerimassasta tein Pionilaakson ohjeella tämmöset. Taunolle.


Kakku muuten oli peruskerma. Sileä. Välissä vadelma-puolukka"kiisseliä" ja vanilijekreemillä ryhditettyä kermaa.


Kieli keskellä suuta noita tossuja eka kertaa värkkäsin, ensimmäinen pari meni kiireellä pilalle.


Suht helppo juttu, mutta ei tosiaan kannata "kaiken kiireen keskellä" alkaa tekemään.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Kinkku-paprikapiirakka


HOXPOX! ALLA ARVONTAA!!


Tästä tulee pellillinen herkullista piirakkaa. Meillä lapset söis koko pellillisen jos luvan antais,


on sen verran hyvää!!   Kuvan on ottanu pikkuinen veljeni (minua päätä pidempi) ja ihan


ilman lupaa nakkaan kuvan tänne (on kuitenki mein kameralla kuvannut :D ).



Pohjataikina:


250g voita


7,5dl vehnäjauhoja


7,5rkl vettä


ripaus suolaa


 


Päälle


Kuutioitu paprika


1pss kinkkusuikaleita tai -kuutioita n.300g


2prk ranskankermaa


5munaa


4-6dl juustoraastetta


mausteita (suolaa, mustapippuria)


 


Nypi pehmeä voi ja jauho (tai sekoita koneella) murumaiseksi, lisää suola ja vesi. Sekoita tasaiseksi ja


kauli pellille. Esipaista 200 asteessa uunin keskiritilätasolla 15min.


Levitä esipaistetulle pohjalle kinkku ja paprika. Sekoita keskenään ranskankerma, munat,


juustoraaste ja mausteet, levitä piirakan päälle. Kuudella desillä juustoraastetta täyte oli sen verran paksu,


ettei valunut reunojen yli pellille vaikka pohjataikina uunissa "kutistui" reunoilta.


Paista vielä 20-30min.

maanantai 21. marraskuuta 2011

SLY-terveisiä rajojen takaa



Edellisen kierroksen emoilija muisti ihanalla lähetyksellä. Hämmästys oli melkoinen, voitte uskoa!



Lähetyksessä oli jotain, jolla sai aikaa tällaisia suklaapaloja. Suklaatia kaivettiin heti kaappien



kätköistä, että edes pieni palanen saadaan tehdyksi. Valkoinen suklaa ois tietysti tuonut kuvan paremmin



esille, mutta maistuu nämä tämmösenäänkin




torstai 17. marraskuuta 2011

SLY-marraskuu



Huh- hurjaa. Marraskuu. Ja kohta jo loppupuolella!!!



Salainen Leivontaystäväkin (17. laatuaan) jo pyörii täyttä häkää. Pikkupedon ristiäisistä ja



kuumeisesta taudista toipuvan mieltä lämmitti kovasti saapunut paketti!





Kaunis kynttilälyhty odottelee illan hämärää, jotta pääsisi tuikkimaan jo tänä iltana.



Mukana myös



ihania teepaketteja



suklaata



kahviliinoja



lasinalusia



hilloa



reseptivihkonen



miniraastin



 



Kiitos ystäväni :)


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Teeleivonnaiset


HUOM! JOS ET OLE VIELÄ OSALLISTUNUT, OSALLISTU ARVONTAAN


EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA! =)



Ostin Kontista yhenlaisen keksinvääntäjän. Jos jollakulla on näppäriä vinkkejä aparaatin käyttöön,


kertokaahan! Ihan ei kitkattomasti sujunu tää juttu.


Keksit oli kuitenki niin hyviä (ja ihan nättejäki!) että liiaksi tummuneen pellillisen jotka oli menossa roskiin,


söi mein ekaluokkalainen!


Tässä ohje


250g voita


250g sokeria


2 munaa


ripaus suolaa


500g vehnäjauhoja


0,5tl vanilijasokeria


Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat ja mausteet. Siivilöi jauhot ja sekoita ne vähän kerrallaan taikinaan


kunnes saadaan pehmeä taikina. (joku ei siivilöiny!)


Muovaa pikkuleivät jäähtyneelle (?) pellille -ei rasvaiselle!


Paista esilämmitetyssä uunissa 200´:ssa n. 10min.


 



Juu, ei tää nyt niin näppärä oo, ettäkö aarre ois. Pitänee muutama satsi vielä kokeilla noilla eriohjeilla jotka


tuli mukana et hintansa 4e haukkuu, ja


kierrättää


jälleen.


HALUKKAITA TESTAILIJOITA?


OIS MUUTEN YLIMÄÄRÄSTÄ


LEIVONTASÄLÄÄ, INNOKKAITA OSTAJIA?

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

3-V ARVONTA


Niin son taas vuosi menny edellisestä arvonnasta :D Ja kolme vuotta blogin avaamisesta!


Kolmen vuoden kunniaksi laitetaan arvonta, jossa jokaiselta vuodelta palkinto!


Jättämällä kommentin osallistut. Ei tartte tykätä eikä levittää, jokaiselle sama määrä arpoja


eli "yks per nokka ja nokan koolla ei oo väliä" (sanoo isonokkasta sukua oleva minä). Näin meni jako sillon


kun oltiin pieniä ja näin menkööt vieläki.


Ja tässä on palkinnot



Palkinnot ovat luonnollisesti uusia.


Ensimmäinen kuva (lainattu) kertoo siis sileästä, pyöreästä keksimuotista, johon saa tähti-, sydän- tai ympyräsisuksen.


Toinen kuva ylläripalkinto!


Ja Kolmas kuva Kaarina Roinisen kirja.


Minkä siis haluaisit?


Nyt kuuluu pienen pedon huuto eli minun on mentävä, lykkyä pyttyyn jokaiselle!


Eli onnea arvontaan =)


 


Toistaiseksi voimassa! Loppuu kuitenkin ennen Joulua,


jotta voitot ehtii/saa tiputtaa sitte pukinkonttiin :D

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Puolukkaiset piimäruudut



Oliko erehdys vai pelastus, että ihana Leivotaan-lehti hyppäsi kauppakärryyn. Nyt syntyi minullekkin "to do-lista" :D


Kertakaikkiaan tuli tunne, että apua. Mistä saan aikaa, että testaan heti noin kymmenen ohjetta


Ja loput sitte ajan kanssa...


Näitä testasin ensin ja on kyllä ihan jees ohje. Puolukat päällä tuo lisää ihanaa makua!


Ohjeessa luki et noin 20kpl, mutta saa kyllä vaikka tuplasti leikata, on sen verta muhkea ja makea piirakka!


 


6,5 dl sokeria (laitoin vain 5dl)


9-10dl vehnäjauhoja


1rkl bikarbonaattia (tuttavallisemmin soodaa) jos 1rkl tuntuu hurjalta, se on 50ml, eli alle 3tl!


3tl kanelia


3tl neilikkaa


3-5rkl puolukkahilloa


7,5dl ei-rasvatonta piimää


150g sulaa voita


 


Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää hillo, piimä ja margariini. Sekoita tasaiseksi.


Kaada pellille ja paista 200 asteessa uunin keskiritilätasolla n.puoli tuntia. Testaa tikulla kypsyys.


Anna kakun jäähtyä ja tee sitten kuorutus.


 


200g maustamatonta tuorejuustoa


100g pehmeää, huoneenlämpöistä voita


2,5dl tomusokeria


3tl vanilijasokeria


 


Sekoita ainekset keskenään ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Jos pohja on vielä lämmin, kuorutteen voi alkaa sulaa piiraan päällä ja olosi voi tuntua siltä, että toivoisit hieman kärsivällisyyttä itsellesi.


Koristele kokonaisilla puolukoilla.


 


 

torstai 3. marraskuuta 2011

Pätkispiirakka



Arkistojen uumenista... Ohje on ties mistä, mutta hyyyvin hyvin herrrkullinen! :)


 


 


Pätkispiirakka


225g voita


4,5dl sokeria


3 munaa


6,75dl vehnäjauhoja


3tl leivinjauhetta


3tl vaniljasokeria


2rkl kaakaota


2,25dl maitoa tai maitokahvia


 


Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon munat yksitellen huolellisesti vatkaten.


Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää vaahtoon muutamassa erässä maidon kanssa.


Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipannulle. Paista 225 asteessa n. 30 minuuttia.


 


Kuorrutus:


4 pätkispatukkaa


75g voita


2rkl kaakaota


4rkl kahvia


tomusokeria


 


Sulata voi kattilassa, lisää suklaa, kahvi ja kaakao. Sekoita tasaiseksi seokseksi ja ota pois liedeltä. Lisää tomusokeria kunnes massa on riittävän paksua.


Levitä kuorrutus täysin jäähtyneen pohjan päälle ja koristele.

maanantai 24. lokakuuta 2011

SLY-lokakuuta



Toipa yllärin postipoika vielä tänään.



16-ringin salainen ystäväni oli muistanut meitä vauvaonnitteluilla, kaunis kiitos! :) Ja nyt paljastui huippusalaiseksi ystäväkseni SUSANNA.





Blogiisi en onnistu kommentoimaan, mutta kiitän menneistä kuukausista ja tästä ihanasta paketista! Aurinkoista syksyn jatkoa! :)


lauantai 22. lokakuuta 2011

SLY-lokakuu



Ringin viimeinen paketti, mutta salaisuus pitää yhä Kiitän kuitenkin taas ilahduttavasta paketista, joka sisälsi tämmösiä ihania juttuja





 



Kiitän huippusalaista :)  leivonta ystävääni mukavasta ringistä touhukkaiden kolmen kuukauden ajalla.



 


maanantai 10. lokakuuta 2011

Juustosarvet


SLY:ltä sain ohjeen juustosarviin. Sarvia on tehty ennenkin, mutta ohje mahtaa olla erilainen sillä tämä oli tosi helppoa leipoa ja sarvet olivat hyviä ja nättejä! Ei ollenkaan ruttotautisia niin kuin joskus...



7,5dl vehnäjauhoja

1tl suolaa

200g pehmeää voita

50g hiivaa (2tl kuivahiivaa)

2,5dl maitoa

200g juustoraastetta



Sekoita jauhot ja suola. Lisää pehmeä voi ja nypi murumaiseksi (teen tämän "nyppimisen" aina sähkövatkaimella! Murumaista tulee silläkin kun ei liikaa sekoita!). Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää jauhoihin, sekoita tasaiseksi. Ite käytin kuivahiivaa, lisäsin sen jauhoihin ennen voita ja nyppimistä.

Kaada taikina pöydälle ja jaa kahteen osaan. Kauli taikinat ympyröiksi ja jaa kumpainenkin 12:een kolmionmalliseen osaan. Jaa raastettu juusto taikinakolmion leveämpään päähän ja kääri rullalle. Ite siivutin juustosta palan, jonka jaoin ensin pituus suunnassa kahtia ja vielä poikittain kahtia, eli yhdestä juustopalasta tuli neljä. Tämän palan nostin kolmion päälle ja käärin taikinan kanssa rullalle.



Anna sarvien kohota liinan alla ja voitele ne ennen paistoa kananmunalla, päälle ripottele seesamin-, unikon- tms siemeniä. Paista 225asteessa uunin keskiritilätasolla n.10min.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Cookies



SLYltäni sain 15-kierroksella ne ihanat muumipurkit, joihin oli tehty pan cake-mix ja toiseen cookie mix. Laitan tähän ohjeen kokonaisuudessaan, jos joku haluaa ystävää yllättää cookie mixillä :)


Vinkatkaahan mulle et miksi nämä "vanhalla kameralla" otetut kuvat ovat näin rakeisia? Asetusten pitäis mm. tarkkuuden osalta olla kohillaan!!???


Alla olevat ainekset sekoitetaan keskenään.


3,75 dl sokeria


1,5 tl vanilijasokeria


10dl vehnäjauhoja


0,5tl suolaa


1tl soodaa


2tl leivinajuhetta


___________________


n.24kpl


Jokaista n. 3dl cooki mixin osaa kohden sekoita joukkoon


-60g huoneenlämpöistä voita


-1/2 muna


70g suklaata


(ite lisäsin kuivalta tuntuvaan taikinaan vielä n. 0,5dl maitoa)


 


Muotoile taikinasta n.4cm halk. tanko, viipaloi 1cm siivuja. Nosta siivut pellille, jätä leviämisvara.


Paista uunin keskiritilätasolla 150 asteessa n.15-20min. Uunista oton jälkeen anna kovettua hetki.


 


Cookie mix kauniissa purkissa on kiva idea vaikkapa lähestyviä pikkojouluja ajatellen.


Mukaan vielä lahjansaajan lempparisuklaata niin namskis vaan!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

"Peto pikkuinen"



Niin hassunkurisen touhun nään,

suu tuoss' on sepposen seljällään

suu pieni ja hampaaton,

se naurua on!



Suu pieni sua mikä naurattaa?

Mikä ilo noin sirriin silmät saa?

Näin kyselen turhaan lapseltain

se nauraa vain!



Se on lämmintä maitoa pullollaan,

sill' on äidin suukkonen otsallaan

se on kurkkua myöten kylläinen,

peto pikkuinen!



Sinä paljon vaadit ja paljon saat

sinä siunaat kättemme toukomaat

Nyt vasta ne tähkän kantaa

Sinä annat meidän antaa



-Aaro Hellaakoski


Tämmönen pieni peto on meille syntynyt♥


Juhlathan ne on edessäpäin, joten eiköhän blogin päivitystahti hieman saa tuulta taas purjeisiin Helpompi on myös nyt leipoa kun ei vauvamaha kopsu koko ajan työtason reunaan tyyliin norsu posliinikaupassa!

maanantai 26. syyskuuta 2011

Suklaamuffineita


Näitä tein suklaapiirakan ohjeella taas. Kaapista löyty polka-karkkeja niin murskasin ne näihin koristeeksi. Taikinaan ne ois kans voinut kyllä laittaa...



3munaa


3dl sokeria


1dl maitoa


100g sulatettua voita


4dl vehnäjauhoja


0,5dl tummaa kaakaojauhetta


3tl leivinjauhetta


3tl vanilijasokeria


ripaus suolaa


 


Kanamunat ja sokeri sekoitetaan, ei tarvitse vaahdottaa! Lisätään maito ja voi. Kuivat aineet sekoitetaan taikinaan ja taikina jaetaan vuokiin.


Paista uunin keskiritilätasolla 200 asteessa 10-15min.


 


Tässä vielä tämä perinteinen kuorutus


Puolikas paketti tomusokeria


Tummaa kaakaojauhetta maun mukaan (4rkl :sta tulee jo aika tumma suklaa!!!)


50g sulaa margariinia


vajaa 1dl kylmää vahvaa kahvia


 


Joskus sulatan puoli levyä fazerin sinistä ja nokareen voita ja levitän ne muffinien päälle veitsen avulla. Herkullista!

Keikautettu ananskakku



Ullan ohjeella tein tämän kakun.


Vuoan pohjalle:



margariinia tai voita

½ dl fariinisokeria

ananasrenkaita

mantelirouhetta



Kakku:



150 g voita

150 g sokeria

2 kananmunaa

2½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

5 rkl ananaslientä


 Voitele pyöreä halkaisijaltaan noin 20- 22cm:n vuoka rasvalla ja ripottele fariinisokeri vuoan pohjalle. Aseta ananasrenkaat fariinisokerin päälle ja ripottele mantelirouhe joukkoon.


Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen kokoajan voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, lisää varovasti massaan ananasliemen kanssa. Kaada massa vuokaan ja paista +175 asteessa noin 45-50 min. tai kunnes kakku näyttää kypsältä.


Anna jäähtyä paiston jälkeen noin 5 min. ja kumoa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

SLY-syyskuu



Tänään sain tämänkuun SLY-paketin. Paketissa oli kolme hyvää ohjetta ja tarvikkeita niiden mukaan.





Liivatelehtiä



3 ohjetta



turkinpippuri-rouhe



lapsille tikkarit ja nuorimmaiselle patukka



kaakaojauhe



hedelmämehu



leivontasuklaa



noitapilli-irtokarkkeja



teetä



välipalapatukka



tammenterho-muotti



servettejä



tuoksukynttilä



 



Kyllä näistä ohjeista jokainen oli semmonen, että pakko kokeilla :D Hurjan paljon kiitoksia ilahduttavasta paketista!! Kynttilä päässee jo tänä iltana valaisemaan iltaa :)


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Rehellinen rahkapiirakka


Tämmöstä ohjetta oon kaivannu jo jonku aikaa. Tänään löysin täältä kivan olosen ohjeen. Tein ja maisteltiinkin jo, mutta lämpimänä ainakaan ei vielä vakuuttanut. Kokeilen kyllä uudelleen (vaikka pakkasesta nostettuna maistuukin jo varmaan paremmalle!) ja ehkäpä ilman soodaa...


 



POHJA


8dl vehnäjauhoja


3,5dl sokeria


2tl leivinjauhetta


2tl soodaa


2tl vanilijasokeria


200g sulaa voita


 


+puolikkaaseen taikinaan


1 muna


1dl kermaa (maitoa)


 


TÄYTE


500g maitorahkaa


2dl sokeria


2 munaa


1tl vanilijasokeria


1/2 appelsiinin mehu ja kuoriraaste


 


Sekoita pohjan ainekset keskenään murumaiseksi, jaa taikina kahteen kulhoon. Toiseen lisää munat ja kerma/maito. Levitä taikina uunipellille, tulee aika ohuesti.


Valmista täyte sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin ja levittämällä pohjataikinan päälle. Ripottele loppu muruseos täytteen päälle ja paista 200asteessa uunin keskiritilätasolla n.30 min.

maanantai 29. elokuuta 2011

Omenapiirakka


Tämä on ehdottomasti helppoa ja hyvää!! Ite tuhosin ison laatikollisen suomalaisia omppuja tällä ohjeella ja tätä piirakkaa onkin jaeltu vähän jokapuolelle



200 (-250)g voita


2,5dl sokeria


1prk bulgarian jugurttia (n.2dl jos teet itse)


3 munaa


5dl vehnäjauhoja


3tl leivinjauhetta


3tl vanilijasokeria


 


Päälle:


5-6 keskikokoista kuorittua omenaa viipaloituna


kanelisokeria


sokeria


mantelilastuja


 


Sulata voi mikronkestävässä taikinakulhossa, lisää sokeri, jugurtti ja munat jähtyneeseen voihin. Lisää jauhot, leivinjauhe ja vanilijasokeri.


Levitä taikina pellille ja aseta omenaviipaleet siihen vieri viereen. Ripottele päälle kanelisokeria, mantelilastut ja vielä hieman sokeria.. ( Ettei omenat muistuta pojan mukaan nahanpalasia ) Paista uunin keskiritilätasolla 225 asteessa n.30min.



Toki on makukysymys, laittaako mantelilastuja. Piirakka on mukavan mehevää ilmankin, lastuista tulee kuitenkin oma juttunsa tähän makuelämykseen

perjantai 19. elokuuta 2011

SLY-elokuu



Nyt meinaa hermot mennä tämän 3g-läppärin tai vuodatuksen kans..... Jospa kolmas kerta toden sanois ja saisin julkaistua tämän kirjotuksen..



Eilen illalla hain SLY-paketin postista ja siellä olikin kaikkea tarpeellista ja muutama mukava ohje. Uutena minulle paketista löyty jugurtti-vadelmapallerot (vai mitä ne on :D ) ja omenasipsit. Tuttuina fariini- ja tomusokeri, leivinjauhe, vanilijakastikeainekset.



Kiitän ja kumarran, oli mukava päästä tähänkin SLY-rinkiin mukaan pyörimään. Tämän ringin, eli kolmen kuukauden aikana, meillä päin toivottavasti tapahtuu kaikkea muutakin mukavaa kuin kuukausittaiset lähetykset SLY:ltä




keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tuotepalkinto


Leivontafoorumin arvonnassa onni potkaisi Dr Oetkerin tuotepalkinnolla!! Kiitös järjestäjille ja tietenki myös palkinnon luovuttaneelle Dr Oetkerille :D


Tämmösen paketin hain postista!


maanantai 15. elokuuta 2011

Mokka-Mariannemuffinit


Hiljaista on blogissa ollut. Keittiössä on tarpeen mukaan leivottu, mutta lähinnä kai vanhoja juttuja. Uusia en sitte oo ehtiny kuvata, eli ne kai joskus on otettava uusiksi :D


Nämä muffinit on tehty suklaapiirakan ohjeella, mutta muokkailtu sen verran, että nakkaan ohjeella. Hyviä!


Ohjeesta tulee kolme muffinipellilistä, eli (3*12=) 36 muffinia.



4 munaa


4dl sokeria


150g voita sulana


1,5dl vahvaa kahvia


(1rkl pikakahvijauhetta)


4dl vehnäjauhoja


4rkl tummaa kaakaojauhetta


3tl leivinjauhetta


3tl vanilijasokeria


1pss mariannecrushia


 


Taikina onnistuu tehä vispilällä, konetta ei tarvita.


Vispaa sekaisin munat ja soekri, lisää voi ja kahvi. Kaada seoksen päälle kuivataineet seuraavassa järjestyksessä; vehnäjauhot, kaakaojauho, leivinjauhe ja vanilijasokeri. Sekoita ja jaa vuokiin. Ripottele päälle tasaisesti mariannerouhetta.


Paista 175 asteessa uunin keskiritilätasolla 10-15min.


Tuohonhan voi vääntää kermasta tai jostain muusta pursotukset päälle, muttei tod tarvi. Hyvää on näinkin! Helpompi kuljettaa ja pakastaa näin.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

SLY-heinäkuu



Koitti aika paljastaa tämän ringin salaisuudet. Minua on kolmen kuukauden ajan nyt valtavasti ilahduttanut Kädentaikoja-blogin pitäjä. Tuhannet kiitokset sinulle Laura!



Paketti saapui kahdessa erässä, tuskin maltoin toista odottaa saapuvaksi, molemmat tuli avata yhtä aikaa. Tänään siis tuli kirjettä seurannut paketti.







Kuvasta näette, miten mahtava paketti jälleen!



 



Peltisissä muumirasioissa on jauho mixit amer. pannukakkuun ja cookieseihin,



leipävuoassa jauhoseos olutleipään,



lapsille oli laitettu ihanat eläin keksimuotit ja koristelutuubit,



minulle ihanaa ihanaa suklaata ja apteekin salmiakkia,



suklainen kermavaahto,



ohjeet oli kirjoitettu ihaniin magneettisiin puhekupliin ja levyihin. Nämä siis saa puhdistettua ja uusiokäyttöön :)



 



Korttikin oli taas taitaen tehty!



 



Kiitos!!