perjantai 25. tammikuuta 2013

Onnea Kimara!!

random.org arpoi Kimaran pitkäksi venyneen 4-v-arvonnan voittajaksi. S-postia tulee pian! :)


maanantai 7. tammikuuta 2013

Hiivaleipä


















Ihan ei kuukautta menny edellisen postauksen ja tämän välillä. Leivottu ollaan, mutta kohtuudella ja sillä aikataululla, ettei kuvia oo joutanu ottamaan. Suoraan pöytään siis. Totta on osa vanhoja tuttujakin leipomuksista.. Vuodatuksen kaatumisen jälestä vois kyllä niitäkin kuvata. Niinku tämä leipäki.
Mahtaa olla Myllynparhaan Hiivaleipä ohje tämä. Ja on tehty ennen ja tehdään jatkossakin.
Valokuvan nappasin äkkiä kännykällä kun neljästä viimeistä leipää jo vietiin.
Ohje on neljään vuokaleipään.

1l vettä
2 palaa hiivaa
1rkl suolaa
2rkl siirappia
n.26dl hiivaleipäjauhoja
50g voita

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen (monitoimikoneen taikinakulhoon). Lisää suola ja siirappi. Sekoita nesteeseen jauhoja vähitellen ja loppuvaiheessa huoneenlämpöinen voi. Vaivaa taikina tasaiseksi. Kaada jauhotetulle alustalle (pöydälle) ja taputtele tasaiseksi. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
Jaa kohotettu taikina neljään osaan, vaivaa ilmakuplat pois ja leivo tasaiseksi pötköksi. Ennen vuokaan nostoa Jauhoita leivän pinta ja tee siihen terävällä puukolla viillot.
Nosta vuokaan ja kohota uudelleen kaksinkertaiseksi.
Paista uunin keskiritilätasolla (tai kiertoilmauunissa [175asteessa] ylhäällä ja alhaalla, varmista ettei kohoa vastuksiin asti ylhäällä) 200 asteessa n1h.

Tuore leipä on parasta, mutta hyvin jäähtyneet leivät vasta leikkaantuu sievästi.