tiistai 30. lokakuuta 2012

Aprikoosipiiras
















Jääkaapissa oli ämpärillinen aprikoosihilloa, piti saada menemään...

100g voita
1dl sokeria
1 muna
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

paistonkestävää hilloa

Vaahdota huoneen lämpöinen voi ja sokeri, lisää muna. Sekoita kuivat aineet taikinaan ja levitä taikina piirasvuokaan. Jätä hieman taikinaa hillon päälle pursottamista varten.
Levitä hillo taikinalle, pursota päälle taikinasta ristikkokuvio.
Paista uunin kesiritilätasolla 175asteessa n.25min.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Punanen valkosuklaapiiras ja tikkupullaa



















Pellillinen pohja:
300g voita (vois varmaan vähentää 50g:lla!)
2,5dl sokeria
2 munaa
6dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Täyte:
7-8dl marjoja (punaherukka, puolukka)
1,5prk kermaviiliä
2munaa
1,5dl sokeria
100g valkosuklaata sulana

Vaahdota pohjan voi ja sokeri, lisää munat ja sekoita hyvin. Sekoita jauhot ja leivinjauhe taikinaan. Levitä taikina uunipellille (mein pellin koko on 37*34) ja esipaista 200asteessa uunin keskiritilätasolla 13min.
Esipaiston aikana valmista täyte sekottamalla kaikki täytteen einekset keskenään, sulatettu ja jäähtynyt valkosuklaa viimeiseksi.
Levitä marjat esipaistetulle pohjalle, liruttele täytettä tasaisesti ohuena nauhana jokapuolen piirakkaa.
Paista vielä 15min (ainakin). Ennen leikkaamista jäähdytä kunnolla. Meän alikypsyny piiras ei laikkaunu kunnolla jäähtyneenäkään! Ei edes jääkaappikylmänä. Jäi siis enemmän siistittävää (suuhun nakeltavaa) höttöä pellille..
AP ohje oli hilla-valkosuklaapiiras, jonka vaihdoin punamarjoihin koska hillan kivet äRsyttää.

Tässä vielä yhen illan iltapalavinkki

















TIKKUPULLAT
3dl jauhoja
0,5t suolaa
2rkl sokeria
2tl leivinjauhetta
1,5tl kardemummaa
1,5dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää lopuksi maito.
Tee taikinasta n. sormen vahvusia 20cm pötköjä, kieritä makkaratikun ympärille ja paista hiilloksella kunnes pulla irtoaa  tikusta vetämällä.


Kokeillaan

Siirtyy jos onnistuu..
Näköjään onnistu, mutta näyttää aika inhottavalta vielä.

Huhhuijjakkaa, kylläpä toimii ripeästi tämä bloggeri!!!

Ihanaa, nyt on hyvä mieli vaikka vuodatus edelleen harmittaa takaraivossa.

Jaa.. Tuoren vuodatus ei ole päivittynyt tänne...

Pienet ja heikolaatuiset kuvat on vuodatuksen kaatumisen syytä. Kuvat on napattu talteen googlen kuvahaulla.