tiistai 28. kesäkuuta 2011

Mansikka-Brita


Tämmösen herkun tein Juhannuksena, on kyllä vertaansa vailla kun tuoreilla mansikoila täyttää!! Ohjeen sain SLY:ltä, täytteen tein pelkistetysti kermasta.



POHJA


125g voita


1dl sokeria


2 keltuaista


1dl maitoa


1,5dl vehnäjauhoja


2tl leivinjauhetta


MARENKI


2 valkuaista


1,5dl sokeria


1tl vanilijasokeria


1dl mantelilastuja


TÄYTE


3-4dl kuohukermaa


n.2rkl sokeria


tuoreita mansikoita


 


Valmista ensin pohja vaahdottamalla voi ja sokeri, lisää keltuaiset, maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet välillä sekoittaen.


Levitä taikina pellille ja valmista marenki päälle. Vaahdota valkuaiset kovaksi ja lisää lopuksi sokeri, vatkaa kunnes sokerin rakennetta ei enään vaahdossa tunne. Levitä marenki pohjataikinan päälle pellille. Ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista uunin keskiritilätasolla 200asteessa n.12min. Jäähdytä.


Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Pilko mansikat neljään osaan. Nosta puolet kakkupohjasta tarjoiluvadille ja levitä puolet kermasta ja mansikoista tämän päälle. Nosta toinen puolikas kakkupohja tämän päälle ja levitä loppu kermavaahdot ja mansikat kakulle. Koristele vielä halutessasi suklaanapeilla, mantelilastuilla ja tomusokerihunnulla. Tarjoile jääkaappikylmänä samana päivänä.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

SLY-kesäkuu



Ihastuttava paketti jälleen!!!





Sisälsi



Servettejä, lautasia



Mantelilastuja, inkivääriä,



perhos ja kukkamuotteja 2kpl molempia



upeita muffinivuokia



kultaista elintarvikeväriä (koristeluun)



ohjeen britakakkuun



 



Kiitos taas!!  Ihania nämä tekemäsi kortit, SLY:ni, ja "kuoret" joihin ohjeet sujautat!



Malttamattomana nyt odotellaan kaiken paljastavaa heinäkuuta!


maanantai 20. kesäkuuta 2011

Arvontavoitto


Tällainen on tupsahtanut postilaatikosta jo aikoja sitten. Hieman on laiskuutta ilmassa blogippäivitysten suhteen :D


Blogiarvonnassa sain lohdutuspalkin, kiitos Sara!!


Jalkapallopaita-kakku


Jalkapalloaiheella jatku synttärit.

Samanmakunen kakku kuin oli futiskakkukin, päällä vaahtokarkkimassa. Sinisellä elintarviketussilla piirrustukset.



Vaahtokarkkimassan alle laitoin kermavaahtoa, en voikreemiä niinkuin sokerimassan alle. Luin jostain, ettei vaahtokarkkimassa kreemiä vaadi ja pysyihän tuo kasassa nätisti sen aikaa että hävisi suihin.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Karkkikakku


SLYltä saadulla lasten irtopohjavuoalla isommat pojat teki (äitin avustuksella) kakun, karkkikakun. Tämmönen tehtiin jo aiemmin, toisella kokoonpanolla, mutta kiireessä räiskin kuvat kameralla ilman muistikorttia! Kakun päällä on myös SLY-paketin antimia.


Pojille kun antaa vapaat kädet koristelussa, joutuu hampaat koville Mutta hyvää on tämä kakku!


Alkup. ohjeesa oli kuorutukseksi vesi-sokeriseos, joka tehtiinkin eka kakkuun. Nyt tehtiin tällä ohjeella.



Kakku


1muna


0,5dl sokeria


75g sulaa voita


0,5dl soseutettua banaania


1 1/4dl vehnäjauhoja


1tl kardemummaa


1tl leivinjauhetta


 


Vaahota muna ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt voisula ja banaanisose sekä lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina jauhotettuun lasten irtopohjavuokaan (halk n.15cm). Paista 200 asteessa uuni alaritilätasolla n.20min. Jäähdytä.


Kuorutus


70g tomusokeria


50g sulatejuustoa


25g voita


0,5tl venilijasokeria


pasta- tai karamelliväriä


Päälle


Karkkia, strösseleitä tms.


 


Sekoita kuorutuksen ainekset keskenään sähkövatkaimella, kunnes seos on sileää. Levitä jäähtyneen kakun päälle ja koristele.