Mehevä punajuurileipä

Paketissa sain ohjeen, joka vaikutti monenkin mielestä mielenkiintoiselta. Kyseessä peltileipä., ohje hyvin helppo.


























0,5l maitoa
25g hiivaa
1,5tl suolaa
0,5dl siirappia
6dl vehnäjauhoja
2dl kaurahiutaleita tai -leseitä
2-3 pientä punajuurta raasteena
0,5dl öljyä

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää suola, siirappi, vehnäjauho, kauraleseet, raaste ja öljy. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi. Kaada taikina tasaisesti  leivinpaperoidulle uunipellille ja kohota puoli tuntia. Paista 225 asteessa n.15min.


























Leipä herätti jo tekovaiheessa suurta mielenkiintoa, hilpeyttäkin kun keittiössä lenteli punaisia jälkiä jättävä, kuorittu punajuuri. Leipuriin hilpeys ei tarttunut.
Leipää odoteltiin uunista kovasti, päälle voita ja juustoa. Osalle leipä maistui ja osalle ei. Ei siis ihan perus-vehnä-höttöä. Ite kyllä tykkäsin.

Paketista pääsi näin ohjeen lisäksi käyttöön leseet ja leikkurikin. Punajuuren asemesta tänään keittiössä lyhyen lentopyrähdyksen ottikin samainen leikkuri, jälki oli inhottavampaa mitä punajuuresta ikinä saattaa kuvitella. Punasta nestettä valui ja suihkusi. Perhoslaastaria ja kylmää, niillä talttui vaikka tk:ssa piti varmistaa kotihoidon pätevyys. Jos paikalla olisi ollut lkr, olisi kuulemma yhden ompeleen saanut..


Kommentit

  1. Leipä jättää houkuttelevan hyvältä =) voi lastasi kun noin sattui :(

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen leipä. Paranemisia potilaalle <3

    t. SLY24 emo

    VastaaPoista
  3. ...leipää ensin ja sitten vasta kakkua Ü.
    KIITOS ohjeesta!
    Terkkuja pienelle 'laastaripotilaalle' ja pikaista paranemista !

    VastaaPoista
  4. Mukavaa että resepti houkutteli kokeilemaan, mutta surullista että leikkurista aiheutui noin paljon harmia :( Toivottavasti pieni potilas on jo parantunut.

    T. SLYsi

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia, Laastaripotilas toipuu oikein hyvin, haalea arpi jäljellä :) Onnettomuudet ei ikävä kyllä tule kello kaulassa eikä näköjään yksittäinkään. On nimittäin pitkät pätkät laastaria (tosin onneksi vain laastaria!!) uponnut tähän samaan kaveriin ja pala muihinkin. Mahtaa olla kesäistä lapsiperhearkea :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!! :)