tiistai 11. helmikuuta 2014

Mariannekarkkikakku

Pappaa käytiin onnittelemassa tällä kakulla. Leipurimestarina hääri neloslokkalainen, äiti avustavana.. Ohje napattiin Svenskin Suomen lasten leivontakirjasta.
























Pohja
4 munaa
1,5dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajuhoja
0,5dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
1tl vanilijasokeria

Kermatäyte
4dl vispikermaa
1pss mariannerouhetta
1dl vadelmahilloa

Kostutus 
1,5dl appelsiinimehua

Kuorrutus
n.2dl kermatäytettä
250g valkoista sokerimassaa
250g punaista sokerimassaa


Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Levitä uunipellille ja paista uunin keskiritilätasolla 225 asteessa n.8min.
Kumoa sokerioidulle leivinpaperille, anna jäähtyä ja leikkaa neljään saman kokoiseen palaan.

Valmista täyte vaahdottamalla kerma, lisää mariannerouhe.

Kostuta pohja tarjoilualustan päälle, levitä vadelmahilloa ja kermaa, toista näille kolmelle pohjalle, viimeiselle vain kostutus ja kerma. Levitä kermaa myös kakun reunoille.

Kauli sokerimassat n.1cm paksuisiksi neliöiksi ja leikkaa niistä esim.pizzaleikurilla suikaleita. Aseta suikaleet vierekkäin vuorotellen kumpaakin väriä. Kun suikaleet on vierekkäin, kauli levyä hieman, että suikaleet tarttuvat toisiinsa. Nosta levy kakun päälle ja leikkaa ylimääräiset massat pois. Koristele kakku mariannekuulilla tai ylijäämämassasta tehdyillä palloilla.










Eipä meän kylältä löytyny mariannekuulia!! Ja sokerimassaa ois saanu olla enempi, ois ollu helpompi laittaa ja lopputulos ois ollu parempi. No, kakku maistu kaikesta huolimatta. Osa piti kakusta, osa sokermassasta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!! :)